Rauniot

Rauniokoira oppii etsimään raunioihin hautautuneita ihmisiä ilmavainuisesti ja ilmaisemaan heidät sitten ohjaajalleen. Rauniohaku vaatii koiralta ja ohjaajalta pitkäjänteistä harjoittelua. Hyvä rauniokoira on hyvässä fyysisessä kunnossa ja hermoiltaan kestävä. Se on myös rohkea, utelias ja sosiaalinen. Ohjaajalta taas vaaditaan sosiaalisen luonteen lisäksi fyysisen epämukavuuden sietoa. Harjoitukset kestävät usein kolme tuntia ja kastuminen sekä likaantuminen ovat taattuja.

Koirien rauniokoulutus tähtää ensisijaisesti pelastuskoirien tuottamiseen pelastuslaitoksen palvelukseen. Tässä lajissa järjestetään myös kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja.

VPY:ssä harjoitellaan raunioilla tällä hetkellä kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja tiistaisin sulan maan aikaan. Harjoitusalueena toimii Korson rauniorata. Haku raunioryhmiin alkaa aina keväisin. Paikat jaetaan ensisijaisesti aina edellisvuoden ahkerille treenaajille mutta uusiakin harrastajia mahtuu mukaan.

Tarkempia tietoja ja mahdollisuutta päästä kokeilemaan lajia voit kysellä PEKO-toimikunnalta osoitteesta vpy.peko(at)gmail.com. 2018 ryhmäpaikat on päätetty.

Tottelevaisuus-ketteryys

Olennainen osa pelastuskoiraharjoittelua on tottelevaisuus. Tottelevaisuuskoulutuksen
myötä rakennetaan koiran ohjattavuutta sekä yhteistyösuhdetta koiran ja ohjaajan välillä. Kansainvälisissä pelastuskoirakokeissa tottelevaisuus muodostaa puolet suorituksesta eikä maastoon ole asiaa koirakolla, jonka osaaminen ja hallittavuus eivät ole edes
tyydyttävällä tasolla.

VPY:ssä harjoittelemme yhdessä kerran viikossa Saviolla sijaitsevalla kentällämme. Yhdessä tekeminen on mukavaa ja silloin saa paljon vinkkejä ja neuvoja kokeneemmilta. Yhteisharjoituksilla saadaan rakennettua koirakon toimintaan myös häiriöiden kestoa. Yhteisharjoituksista sovitaan facebook-ryhmän kautta.

Mukaan ovat tervetulleita kaikki VPY:n harrastajat. Lisätietoja voi kysellä osoitteesta vpy.peko(at)gmail.com. Yhteisharjoituksen jatkuvat Saviontien kentällä keväällä 2018 kentän kuivuttua.

Henkilöhaku

Ks. PK-lajit

Pelastusjälkinirorakennus

Uusien vaatimusten mukaisesti pelastuskoiran tulee osata myös jäljestää kadonneita ihmisiä. Jälkeen kuuluu paitsi ihmisen kulkeman reitin seuraaminen, niin myös tippuneiden esineiden ilmaiseminen. Jälkikoiralta vaaditaan tarkkaavaisuutta ja keskittymistä.

Jos haluat lisätietoa, ota yhteyttä osoitteeseen vpy.peko(at)gmail.com.

Sivun kansikuva © Mari Rissanen ja kuva raunioilta © Nelli Ketola